Siirry pääsisältöön

Luovuuspedagogiikan tietä kulkemaan - Dewey ja Freinet

Kasvatus ja koulutus ovat usein julkista toimintaa ja niitä säätelee jokaisen maan lainsäädäntö ja politiikka. Tämän ohella kasvatus on sidoksissa historiallisiin kasvatuksen tapoihin. Luovuuskasvatus kohtaakin usein haasteena sekä julkisen vallan sille asettamat rajoitteet että historiallisen painolastin, joka koulutukseen liittyy. Jotta luovuudelle kasvatuksessa tulisi tilaa, olisikin tiedostettava ne reunaehdot ja entiteetit, jotka luovuuden pääsyä kasvatuksen ytimeksi ovat olleet hidastamassa.

John Dewey on korostanut, että yhteisöillä on taipumusta määrittää sitä, miten yhteisön jäsenet toimivat. Kasvatus on Deweyn mukaan jatkumoa sille, miten yhteisö muokkaa jäsenistään omaan ideologiaansa sopivaa ainesta (Dewey 2006, 1947). Kun tarkastelemme suomalaista koulujärjestelmää on selkeästi havaittavissa nämä John Deweyn korostamat kolme piirrettä:

1. Kasvatus on julkisen vallan ohjaamaa
2. Kasvatus nojaa historiallisin kasvatustapoihin
3. Kasvatus on yhteisön ideologista pyrkimystä saada jäsenensä toimimaan osana yhteisöä

Taiteen merkitys yhteisölle ja yksilölle on suuri. John Dewey on todennut, että taiteessa ja mielikuvituksessa piilevät mielekkäämmän tulevaisuuden ensimmäiset idut. Samalla kuitenkin ehtona on, että taide on vapaata. Kontrolloitu ja institutionalisoitu taide ei välttämättä kykene muuttamaan vallitsevaa yhteiskuntaa, sillä se on instituution määrittämää (Dewey 2010, 1934). 

Deweyn vapaan taiteen ideaalista tarkasteltuna niin koululaitos kuin instituutiot, kuten vaikkapa Guggenheim -museo, edustavat vangittua taidetta, eivätkä siten välttämättä kykene uudentamaan yhteiskuntaa. Ajattelun ja taiteen kehityksen kannalta, vapaus on sen ensimmäinen ehto. 

John Deweyn ohella myös Célestin Freinet lasketaan luovuuspedagogiikan kehittäjiin. Tiina Herlin nostaa artikkelissaan: "Lapsi ja oppiminen - Freinetpedagogiikkaa hahmottamassa", miten freinetpedagogiikka on työn pedagogiikkaa. Lapsi oppii vain tekemällä. Perustana on, että lapsella itsellään on halua ja kyky oppia. Autoritaarisen ja vapaan luovan koulun eroja voisi pohtia vertaamalla tavallista maantietä ja jäätietä. Maantiellä kulkemista rajaavat tienpenkat. Autoritaarisessa katederikoulussa oppimista rajaa opettajan auktoriteetti ja koulun institutionaalinen rakenne. Liikennevalot pysäyttävät auton, kun risteykseen ei haluta vaaratilanteita. 

Jäätie taas syntyy, kun ihmiset valitsevat jonkin reitin jäätyneen järven yli. Järven jäällä ajettaessa ei ole liikennemerkkejä, tienpenkkoja, eikä katuvaloja. Jäällä liikkuessa ihminen oppii oma-aloitteisuutta, eikä voi luottaa yhteiskunnan ohjaavaan vaikutukseen. Toki jäätiellekin voidaan asettaa vaikkapa havunoksia hennoiksi merkeiksi siitä, mistä kannataa kulkea. Vapaassa luovuuskasvatuksessa lapsi oppii, kun hän itse ja luonto asettavat rajat liikkumiselle. Luonnossa kulkevalle kehittyy myös vahva kyky aitojen valintojen tekemiseen.  


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ILMIÖT ja ULKONA OPPIMINEN INNOSTAVAT - ILMIÖSANASTO
Olen historian ja yhteiskuntaopin opena täällä meren äärellä kovin innostunut ulkona oppimisesta, sekä kulttuuriympäristön oppimisesta. Työnantajani ja opetushallituksen myötämielisellä avustuksella saan parhaillaan osallistua myös koulutukseen, jossa mietitään, miten tutkia oppilaiden kanssa kulttuuriperintöä. Historian ilmiöitä ovat myös ne kulttuurin jäljet, jotka näkyvät ympäristössämme. Vaikkapa pikkukaupungin vanha hirsirakennus kätkee sisäänsä monia kertomuksia kulttuurista.

Minua innostavat uudet oppimismenetelmät, joihin voi myös sisällyttää digitaitojen oppimista. Pohjana uudessakin oppimisessa pidän tieteellistä jokaisen tieteenalan uusinta tutkimusta. Mielestäni on hyvä että lukiokoulutusta kehitetään opetusministeriön toimesta paremmin korkeakouluopetukseen valmentavaksi yleissivistäväksi opiskeluvaiheeksi.

Olen vetänyt usean vuoden ajan lukiolaisilleni arkeologian kurssia, ja arkeologiassa juuri tutkitaan ihmisen rake…
Kesälomasta virkistyneenä Luova Opettaja palaa koulun ääreen pohtien itseohjautuvuutta. Ainahan edes aikuiset eivät itseohjaudu, vaan lenkkeilyn sijasta sitä löhähtää sohvalle, ja tutkimuskirjallisuuden sijasta ope uppoutuu kiehtovaan keskiajasta kertovaan romaaniin.

Mediakohua nostatti koulujen alkajaisiksi median laajasti uutisoima aihe: pieneltä yksityisen koulun alakoululaiselta oli artikkelin kertoman mukaan vaadittu aivan itse ohjaamaan omaa oppimistaan ja oppilaan oli esimerkiksi pitänyt itse laatia viikkosuunnitelmat oppimiselleen. Tätä oli edellytetty, vaikka oppilas oli kärsinyt muistiongelmista ja olisi tarvinnut tukevampaa ohjaavaa otetta. (Yle artikkeli: Antje Tolpo 16.8.2019. Linkki ylen uutiseen itseohjautuvuudesta.)

Kun mediakohu itseohjautuvuudesta ja opsista laantuu, niin nyt olisi aika kasvattajien ja kasvatuksen johdon rauhassa pohtia, minkä verran oikein on sopiva määrä itseohjautumista luokkatilanteessa. Onko alakoululainen, tai yläkoululainen itseohjautuva oman…

Peruskoulu - valoa kohti

Koulu on majakka, johon liian moni haluaa majakanvartijaksiKokenut peruskoulun kehittäjä Martti Hellström kirjoitti blogissaan: Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa (7.9.19), että opetushallituksesta oli tullut hänelle kutsu tapaamiseen, jossa OPH toteaa, että: "Tarkoituksena on pohtia, miten voisimme vaikuttaa yleiseen mielikuvaan perus-opetuksesta ja ehkäistä perusopetusta koskevaa huolipuhetta ja lisätä toimijoiden keskinäistä luottamusta." Martti myös kyseli facebookissa, mitä kollegat ovat peruskoulusta mieltä. Opetushallituksen reaktio kertoo aidosta huolesta peruskoulun tilasta Suomessa. Opettajien ääni hukkuu usein median ja hallinnon vuoropuheluun, joten päätin peruskoulun ja lukion kokeneena opettajana kirjoittaa aiheesta tämän pohtivan blogitekstin.

Loimme 1970-luvulla hienon järjestelmän, jossa jokainen lapsi ja nuori saa käydä yhdeksän vuotta erinomaista koulua korkeasti koulutettujen luokan- ja aineenopettajien johdolla. Suomalainen peruskoulu on edelleen majakka…