Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2017.

Kuopiossa wanhaa ja uutta kaswatusta etsimässä

Luovaa oppimista Open hiihtoviikko on pyörähtänyt mukavasti. Matkustelin VR:n ja Pendolinojen suosiollisella avustuksella Kuopioon ja tutustuin ammattikorkea-asteen opetukseen kansainvälisessä seminaarissa. Peda-creation -seminaarin ohessa sain tutustua poikani Ismon opinahjoon Savonia-ammattikorkeakouluun.

Ammattikorkeat ovat olleet huomion kohteena johtuen siitä, että koko ammatillinen opetus on mullistuksen kourissa. Viimeisin AMK:ia koskenut iso uutinen oli, että opetushallitus alkaa tukea yliopistoja ostamaan osa opetuspalveluista ammattikorkeakouluista. Tähän yliopistoissa suhtauduttiin ymmärrettävästi nihkeästi. Yliopistotkin kun ovat olleet säästöpaineiden kohteena pitkään, ja osa niistä kokee ammattikorkeakoulut rahoituksesta kilpailevina tahoina.

Viikko Savonia-ammattikorkeakoulussa vahvisti kuitenkin jo aiemmin omaksumaani käsitystä, että ammattikorkeakouluissa annetaan laadukasta ylempää ammatillista koulutusta ja alempaa korkea-asteen koulutusta useilla eri aloilla. Minu…