Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.
ILMIÖT ja ULKONA OPPIMINEN INNOSTAVAT - ILMIÖSANASTO Olen historian ja yhteiskuntaopin opena täällä meren äärellä kovin innostunut ulkona oppimisesta, sekä kulttuuriympäristön oppimisesta. Työnantajani ja opetushallituksen myötämielisellä avustuksella saan parhaillaan osallistua myös koulutukseen, jossa mietitään, miten tutkia oppilaiden kanssa kulttuuriperintöä. Historian ilmiöitä ovat myös ne kulttuurin jäljet, jotka näkyvät ympäristössämme. Vaikkapa pikkukaupungin vanha hirsirakennus kätkee sisäänsä monia kertomuksia kulttuurista. Minua innostavat uudet oppimismenetelmät, joihin voi myös sisällyttää digitaitojen oppimista. Pohjana uudessakin oppimisessa pidän tieteellistä jokaisen tieteenalan uusinta tutkimusta. Mielestäni on hyvä että lukiokoulutusta kehitetään opetusministeriön toimesta paremmin korkeakouluopetukseen valmentavaksi yleissivistäväksi opiskeluvaiheeksi. Olen vetänyt usean vuoden ajan lukiolaisilleni arkeologian kurssia, ja arkeologiassa juuri tutkitaan ihmis